Rukajärven
suunnalla majuri Pääskylän johtaman kaukopartion tavoitteena on puna-armeijan huoltokeskuksen
tuhoaminen. Maaliskuun 14. päivänä vuonna 1943 lähes kuudensadan miehen
vahvuinen sissipartio lähtee hiihtäen kohti Jeljärveä, joka sijaitsee yli 50
kilometriä vihollisen selustassa. Pohjois-Suomen ja Kainuun miesten
tuhoamisretki Itä-Karjalan korvessa
on äärimmäisen raskas ja vaativa. Paluumatka muodostuu hiihtokilvaksi kuoleman
kanssa, kun vihollisen partiot jahtaavat takaisin palaavia suomalaisia.
Mukaansa
tempaava teos, sotaa tarkasti kuvaavine yksityiskohtineen vie lukijan piinaavan
jännittäviltä ja kammottaviltakin tuntuvien tapahtumien keskelle. ”Jyrkkä rinne
ja pehmeä lumi, jota oli napaan saakka, tuottivat harjanteelle ryntääville
miehille odotettua suurempia vaikeuksia. Rinteellä kävi ähkiminen, kiroilu ja
puhkiminen ja heikoimmat olivat sotkeutumassa toisten jalkoihin. Sauvasta
irtosi sampa ja keppi humahti lumeen kädensijaa myöten, kivääri kolahti päähän,
katkesi varpaallinen ja yhdeltä meni suksen kanta poikki. Paniikinomainen tunne
valtasi miesten mielet, monet ottivat sukset käsiinsä ja yrittivät kivuta
jalkaisin, mutta kun eivät päässeet sitäkään vähää oli sukset sarhattava
kiireesti takaisin jalkoihin.” Monen urhoollisen partioretkeläisen kohtalot
tulevat kirjaa lukiessa tutuiksi. Kirjassa käsitellään sotaretken tapahtumia
useiden eri henkilöiden näkökulmasta. Suuri joukko miehiä lähtee kohti Jeljärven
huoltokeskusta, mutta kaikki eivät palaa takaisin.
Kirjailijan
omiin kokemuksiin perustuva teos on hänen julkaisemistaan kirjoista ensimmäinen
ja kuuluisin. Se on ollut myös ilmestymisestään lähtien, vuodesta 1967, yksi
suosituimmista sotakirjoista. Klassikkoteoksen yhdennessätoista painoksessa
vuodelta 2004 kerrotaan ensimmäistä kertaa kirjassa peitenimillä esiintyvien
sotilaiden todelliset nimet kuten esimerkiksi majuri Pääskylän, joka
todellisuudessa on majuri Jukka Puustinen. Myös itse kirjailija esiintyy teoksessa
salanimellä kersantti Tanner. Kirjan pohjautuminen todellisuuteen tekeekin
siitä erityisen mielenkiintoisen.
Onpa suloinen kirjahamsteri :) Sotakirjat ovat itselleni vähän vieraampi genre, mutta varmasti niihin kannattaisi tarttua jo ihan sen takia, että oma tietämys ja ymmärrys aiheesta kasvaisi.
VastaaPoistaMinä voin myös tunnustaa, että sotakirjoja en ole tainnut lukea kuin joskus pakosta...Samaa mieltä siis Mervin kanssa, että jo oman tietämyksenkin takia olisi hyvä välillä valita välillä joku tämmöinenkin.
VastaaPoista